Sointu
|
|
EC Tiny Bpah-teeun Songsuda
Lempinimiä: Kaunotar, Äiti-kissa, |
Sointu on varsinainen sylikissa, joka mielellään
parkkeeraa itsensä useaksi tunniksi syliin.
Myös ruoka on Sointun yksi heikkouksista, ei ole niin
nuukaa mitä laatua on tarjolla, kunhan
sitä on paljon.
Vapaa-aikanaan Sointu huvittelee mielellään
tuhoamalla vessapaperirullia, mistä Hanna ei ole
yhtään niin iloinen. Myös huiskan perässä Sointu
tykkää välillä juosta, mutta useimmiten jättää
tämän lystin siskolleen Sirkalle.
Ihmislasten suhteen Soinnulla on lehmän hermot.
Lapsemme saavatkin vääntää Soinnun vaikka
solmuun Soinnun vain kehrätessä.
Sointu kaunokaisemme on pärjännyt näyttelyissä
varsin kivasti, ollen vuonna 2005 parhaiten
näyttelyissä menestynyt aikuinen korat. Perheen kasvettua
kahdella ihmislapsella on näyttelyissä
käynti vähentynyt huomattavasti. Arvostelupöydälle päästessään Sointu pyrkii
hurmaamaan
tuomarit loputtomalla kehräämisellä ja puskemisella.
Sointu oli alunperin sijoitusnaaras, jonka vuoksi
ensimmäisen pentueen kuusi kissavauvaa syntyivät
Tiny-kissalan nimiin. Toisen pentueen viisi pentua
syntyivät Siloturkki-kissalan ihkaensimmäisenä pentueena.